Ensi viikon perjantaina meillä asustaa jo 11-kuukautta vanha vauva. Ensimmäiset askeleet tulivat lauantaina vahingossa. Minea kävelee jo hyvin, kun pidellään käsistä kiinni. Taitaa olla ajan kysymys, kun alkaa kunnon kävelyharjoitukset sisällä.
Vauvavuoden päättyminen tuntuu aina haikealta, mutta tämä kerta erityisesti. Voi olla, että meillä ei ikinä enää vauvavuotta koeta vaan aika on siirtää katseet tulevaisuuteen ja kohti uusia haasteita ja unelmia. Meidän perheessä on ollut takana kolme erilaista, mutta ihanaa vauvavuotta.
Ensimmäinen vauvavuosi asuttiin kerrostalo kaksiossa. Esikoisen kanssa kaikki oli uutta. Paljon tuli uutta opittavaa ja tuo vuosi oli elämän vuosista kaikista kasvattavin. Vastuu mikä lapsen syntymisen jälkee tulee on aina olemassa taka-raivossa. Lapsen ollessa hoidossakin miettii, että miten hoidossa menee. Kaupassakäynti yksin oli outoa, koska aina oli fiilis, että nyt jotakin unohtui tai puuttui. Jasmin kärsi koliikista vauvana. Iltaisin meillä vain huudettiin useampi tunti eikä mikään auttanut. Pikku hiljaa huudot helpottuivat, kun ikää tuli ja alettiin syömään kiinteitä. Jasmin meni osa-aikaisesti hoitoon jo 9-kuukauden iässä, kun itse menin kesätöihin vanhaan työpaikkaani. Jasminin ollessa 11-kuukautta menimme naimisiin. Olin saanut tiedon opintopaikasta Kuopiosta juuri ennen häitämme. Ehdimme viettää Jasminin 1-vuotissynttärit Raahessa ennen muuttoamme Kuopioon.
Toinen vauvavuosi vietettiin Espoossa. Tuolloin asuntona oli kolmio. Meillä ei ollut juuri tukiverkkoa etelässä. Pidimme Jasminin tuolloin vielä päiväkodissa kahtena päivänä viikossa, joka vastasi samaa kuin olisi käynyt kerhossa. Ei haluttu Sofian syntymän lisäksi mullistaa esikoisen elämää enempää, että olisi vaihdettu päiväkoti kerhoon kesken vuoden. Jälkeenpäin mietittynä tuo oli tosi hyvä ratkaisu. Sain kahtena päivänä viettää aikaa huomioiden vain vauvaa, jolloin hoitui helposti myös vauvan kanssa neuvolat tai kaupassakäynnit. Vuoden aikana käytiin tosi usein Raahessa. Meillä mahtui vuoteen monia juhlia (50-,60- ja jopa 70-vuotissynttärit). Toisen lapsen syntymä nosti esille puheet, että missä halutaan loppuelämä viettää ja mitkä asiat päätökseen vaikuttaa. Kotikaipuu oli syntynyt, jonka lisäksi tukiverkon merkitys nousi esille.
Kolmas vauvavuosi alkoi vain neljä kuukautta edellisen vauvavuoden jälkeen. Riittämättömyyden tunne on tullut tutuksi tänä vuonna. Voisi sanoa, että elämme ruuhkavuosia pahimmillaan. Siitäkin huolimatta uskon, että opintojen alkaminen tuli hyvään saumaan. On rankkaa olla äiti 24/7, joten opinnot pakottaa irtautumaan äitiydestä ja miettimään erilaisia asioita. On ihana käydä 4 tuntia Oulussa (2h matkat ja 2h luento), jonka jälkeen on vastassa iloiset lapset. Ilman Raaheen muuttoa ja tukiverkkoa ei tämä olisi ollut mahdollista. Lapset ovat aina mielissään, kun mummut tai papat käyvät kylässä hoitamassa. Espoovuosien jälkeen osaa arvostaa entisestään tukiverkon merkitystä. On onni, että lapsien elämässä on niin paljon rakkaita ja tärkeitä ihmisiä.
Viimeisen vauvavuoden jälkeenkin meillä jatkuu elämä entisellään. Opinnot kestävät vielä hetken. Loppuopinnot onnistuukin käytännössä Raahesta käsin. Syksyllä Jasmin aloittaa esikoulun. Sofia menee ehkä kerhoon. Itse opiskelen vielä ainakin syksyn, ehkä jopa kevään. Riippuu miten saan gradun valmiiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti